Oloa

Kun kirjoitan tätä hän nukkuu. Auton kone “leikkas kii”, kuten oli varoiteltu. Öljy jäi ostamatta, kun sitä piti yrittää varastaa. Ainakin löysin 4 sinihomejuustokimpaletta ja puolen kilon Edam -juuston ja Aamupalaa yhden paketin. Jätemyllystä kuului rapinaa, kun kurkistin sinne näin mustan kissan valtavan elintarvikekasan päällä. Minut huomattuaan se joutui paniikin valtaan ja yritti hypätä pois, ei ihan yltänyt, raapi seinämiä hädissään ja yritti aina uudestaan. Lopulta se ylsi ja säntäsi pakoon, mustaan yöhön. Hain tikkaat ja laskeuduin suureen vuotavaan haavaan. Siirtelin muovipaketteja ja -pusseja, joiden seassa mötkötti muunmuassa kokonaisia kaloja. Niitä se kissa oli varmaan himoinnut, lihava pikimusta kissa. Kaivelin ruoantähteiden tahrimaa kasaa ja löysin nuo aiemmin mainitsemani juustot. Toisaalta löytyi kenkiä ja jokin pumppu. Auto ritisi ja rätisi, kun olin sen kyydissä. Simahti lopullisesti Daily Newsin risteykseen, jossa joku kysyi onko naurava kuski humalassa. Vaikka oli yö: heti löytyi auttajia, kun autosta oli kyse! Osallistuin työntämään sitä parkkiruutuun. Olivat ihmiset kovin huolissaan, kun automme oli mäsänä. Jäimme nukkumaan sen takapenkille ja aamulla läksimme kouluun.

Tällaisia blogeja on netti täynnä. En ole mitenkään erikoinen tyyppi. Ihmiset kirjoittavat tekstejään tähän epäyhteisölliseen ulottuvuuteen, vaikka vain oikeassa elämässä voi olla yhteisöllisyyttä, sori vaan. Max. 400 ihmistä voi elää keskenään anarkiassa. Sen jälkeen loppuu muisti kesken. Ei internet ole mikään pelastus!

Hän laski käden penkin selkänojalle. Hänen kämmen oli siinä rentona kuin leijona, koristekangasta vasten. Ilmeestä päätellen sen ei ollut tarkoitus tukea lattialla seisovaa vartaloa. Lihakset rentoina hän seisoi siinä, huomio-sektori suunnattuna ujosti ohitseni. Eihän koko ajan kehtaa silmiin tuijottaa, tai psyyke läikkyy yli. Varsinkaan niin hiljaisessa paikassa, tutustumisemme ollessa vasta alkutaipaleella. Hänen valkoinen kämmen oli käpristynyt, paksuhkot sormet ja mustaksi maalatut kynnet. Käsi lähti liikkeelle, kuin raitiovaunu liikennevaloista ja kyynärpää lähestyi nänniäni. Hän värisi, huuliaan purren. Hän halusi minun tarttuvan kiinni ja suutelevan. Tunsin sydämeni tykytyksen rintalastaa vasten sillä kihelmöivällä hetkellä, jona ylitin viimeisen rajan, jonka jälkeen ei voinut enää perääntyä.

Olen myynyt hattaraa ja erään kirpputori Tähden. Satuin seisomaan kadulla, kun kysyttiin onko se kaupan. Esittelin itseni ja otin rahat vastaan, 10 000 euroa käteisenä, jotka myöhemmin heittelin Varissuon maahanmuuttajille K-Annikan katolta. Heillä oli yllään Tähdestä ostettuja käytettyjä vaatteita, muunmuassa hiihtopipoja, joista riippui naruja, joiden päässä tupsuja, jotka heiluivat heidän hyppiessä rahojen perässä littoistentiellä. Uolevi Mäenpäätä harmitti, kunnen antanut rahoja ennemmin alkup. suomalaisille juopoille, jotka ovat kuulemma taistelleet sodissa itsenäisyyden puolesta ja rakentaneet tämän maan; heillä samaan aikaan ripulipaskat housuissa Raunistulan rehusiilon seinustalla. Hän kirjoittikin siitä lehden mielipidepalstalle, jossa oli samana päivänä kirjoitus keskustan puistojen koirankakoistakin, nimim. “kyllästynyt kakkajalka”. MUNAinen huivi kaulassani pyöräilin, mahassani pureskeltuja karjalanpiirakoita munavoin kera, jotka olivat maistuneet hyvältä suun sylkeen ja entsyymeihin sekoittuessaan. “Pippurisekoitus”ta sirottelin munakkaan päälle, sen koaguloituessa paistinpannulla. Langan laiha teinipoika en enään ole, vaan pieni possu, joka syö kuin hevoinen, ja plihoo kuin käärme. Pyörtielle oli tehty lehtikeittoa nyt syksyn vuoksi. Ruoan loppuessa pelloilta, pitää siis siirtyä pyynti ja keräily -kulttuuriin.

Joudumme uhraamaan muutamia ihmisiä ensi viikolla. Ensin udellaan olisiko vapaaehtoisia, sitten minä ilmoittaudun kuolemistyöryhmän vetäjäksi ja ehdotan asiasta kiinnostuneiden kokoontuvan auringonlaskun aikaan kallion kielekkeellä. Päivän kuluessa kiipeän kalliolle ja sytytän nuotion hyvissä ajoin. Vuolen keppiä teräväksi. Tuuli yltyy ja korppi raakkuu. Kukaan ei saavu auringonlaskuun mennessä, joten pyydystän korpin tökkäämällä sitä teroittamallani kepillä. Laitan nuotiolle kypsymään. Sulista teen päähineen, joka päässäni hyppään korkealta kalliolta kivikkoon, mutten kuole, vaan vammaudun loppuelämäkseni.

Afrikan niityillä. Vastustan, että niillä pelataan pesistä - sitä minä siis vastustan.n! Raastan raastimella ja imen nokkaan. Totta puhuen olen paskakimpale. Vanhanaikainen iltapäiväkerho kokoontui pienen kahvilan pianon viereisessä pöydässä. Helmet kaulassa kaarevana, hymy naaman alaosassa, melkein yhtä kaarevana. Pianisti saapuu verhojen takaa, puhaltaa serpentiiniä sisälleni, istuessani taustalla tomaattikeiton tuoksussa, jota tekisi mieli tilata, vaikka viimeisillä rahoillaan, vaikka ne olisi tarkoitettu jännittävään Helsingin retkeen. Silti! Istun vain, penkkiin painautuneen perseeni unohtaneena, kunnes lähden pois. Vasta sateen alettua nousen ja lähden. Hyvänmakuinen leipä houkuttelee. Kotona jääkaapissa taitaa olla juustoa ja tomaattia.